Suomenhevonen

Rotumääritelmä

Suomenhevonen on rotumääritelmän mukaisesti monipuolinen yleishevonen, jonka kehitykseen ovat vaikuttaneet kunkin aikakauden tarpeet, kuten maa- ja metsätalous, sota-aika ja hevosurheilu. Monikäyttöisyyden vuoksi rodusta on kehittynyt muita alkuperäisrotuja kevyempi ja sopusuhtaisempi. Suomenhevonen on sopeutunut varsin hyvin kylmiin olosuhteisiin tiheän karvapeitteen ja esim. lämminverisiä paksumman ihonalaisen rasvapeitteen vuoksi.  Se on säilynyt terveenä ja hedelmällisenä ja hyvin eri tehtäviin sopeutuvana rotuna.
 
Rakenteeltaan suomenhevonen on keskikokoinen, hyväryhtinen ja melko vankka ja muita alkuperäisrotuja lihaksikkaampi ja kestävärakenteisempi. Rungoltaan se on suorakaiteen muotoinen ja rungon pituus on keskimäärin oreilla 8cm ja tammoilla 9cm pidempi kuin säkäkorkeus. Keskimääräinen säkäkorkeus on n. 157cm. Sen pää on kuiva ja suora, kaula melko tukeva ja runko pyöreä ja pitkä. Se on luonteeltaan yhteistyöhaluinen, pyrkivä ja nöyrä ja sillä on selvä sukupuolileima. Suomenhevonen on päättänyt kasvunsa yleensä viisivuotiaana, jolloin se on saavuttanut keskimääräisen 535kg aikuispainon.
 
Jalostussuuntien välillä on hieman eroja mitoissa. Työhevossuunnan hevoset ovat juoksija- ja ratsusuunnan hevosia vankkarakenteisempia, koska suurempi massa tuo lisää vetovoimaa. Sekä työ- että ratsusuunnan hevoset ovat juoksijoita korkeampia. Isompi koko tuo ratsastuksessa näyttävyyttä ja myös ratsastaja vaativat suurempia hevosia.
 
Juoksijahevonen (J) on kevytmuotoinen, mutta kuitenkin lihaksikas. Runko ja jalat ovat melko pitkät.
Ratsuhevonen (R) on ryhdikäs, pienipäinen, pitkäkaulainen ja viistolapainen, säkä on selväpiirteinen, runko ei ole kovin pitkä.
Työhevonen (T) on jykevä ja raskasrakenteinen sekä pitkä- ja syvärunkoinen.
Pienhevonen (P) on sopusuhtaisen pieni kaikilta osiltaan. Enimmäissäkäkorkeus 148cm.
 
Suomenhevosta jalostetaan puhdassiitoksella juoksija-, ratsu-, työ- ja pienhevoseksi. Tavoitteena on jalostaa ja kasvattaa rotumääritelmän mukaisia monipuolisia käyttöhevosia, jotka ovat suorituskykyisiä, helposti käsiteltäviä, hyväliikkeisiä, kestäviä ja terveittä.
 
(Lähde: Suomenhevosen jalostusohjesääntö 2004, Saastamoinen Markku: Suomenhevonen)
 

Jalostusohjesääntö

Suomenhevonen on suomalainen pohjoiseurooppalaisista maatiaiskannoista polveutunut alkuperäisrotu. Rotua on jalostettu vuodesta 1907 alkaen, jolloin suomenhevosen kantakirja perustettiin. Jalostus oli aluksi ulkomuotojalostusta ja vieraiden
rotupiirteiden karsimista, mutta jo 1920-luvulla otettiin käyttöön suorituskokeet. Sen jälkeen suomenhevosen jalostusvalinnan tavoitteina ovat olleet hyvä suorituskyky, luonne ja liikkeet sekä rakenne.
 
Hevosen jalostusarvo määritetään sekä yksilöarvostelun että jälkeläisnäyttöjen perusteella. Yksilöarvostelu tapahtuu kantakirjanäyttelyssä ja jälkeläisarvostelun tekee Suomen Hippoksen jalostusvaliokunta vuosittain.
 
Jalostukseen käytettävän hevosen on täytettävä rakenteen, terveyden ja suoritustason
vähimmäisvaatimukset, voidakseen tulla arvostelluksi kantakirjanäyttelyssä. Hevosella voi olla suorituksia ja näyttöjä joko ravi-, ratsastus-, valjakko- tai työkilpailuista.
 
Kaikilta kantakirjaan tarjottavilta hevosilta arvostellaan näyttelyssä niiden luonne, liikkeet ja rakenne sekä niiden terveydentila tarkastetaan. Hevosen hyväksyminen kantakirjaan
perustuu kokonaisarvosteluun, joka hevosen rakenteellisten ja terveydellisten perusedellytysten ohella painottuu jalostussuunnasta riippuen pääasiassa joko kilpailutuloksiin tai kantakirjanäyttelyn koesuorituksiin. Kantakirjaustulokset ja niiden
perusteella annetut palkinnot osoittavat hevosen odotettavissa olevaa tai todettua tasoa jalostuksessa. Esimerkki arvostelusta löytyy Kantakirjaorit-sivulta
 
 
 
(Lähde Suomenhevosen jalostusohjesääntö 2004)